Ihmisruno

Pangalaktinen runonlausuntatoimisto, toimitsija Lundgren

Kohtasin ma henkilön, ja häneen rakastuin
tunnenko ihmisrakkautta vain
vai kinostaako kuitenkin tuo olento mua enemmänkin,
myös kautta sielunsa syvyyden tai lompakkonsa täyteyden?

omistautunut lyyrikko on yhtä tekstinsä kanssa
symbioosi, josta kaikki karsivat
oi ihmisyys, sen runous, kuin runo se heläjää
unohtamatta proosaa tai sen varassa eläjää

ihmisen ajatus on kuin jää, pää
suoltaa runoja, sielu väräjää
vähän tekisi mieli märähtää
mutta kun ei niin ei

mä niin en haluu olla luomakunnan kruunu
pitäiskö palata takaisin apinaksi
lapsuuskodissainkin isä, äiti kutsui gorillaksi
kun katolta ma kiljahtelin kutsuhuutoain

vaan huudon peräss’ tuli psykiatri
ja määritteli mut tylsästi ihmiseksi vain.


Comments are closed.