touko 17 2012

Poimintoja runoarkistosta 5: Vasemmistolaisen rakkaus

Pangalaktinen runonlausuntatoimisto, toimitsija Lundgren

Se, että Cosmic Comic Cafen nurkasta vuoden 2006 Pyyhepäivänä löytyi pölyn peittämä laatikollinen Sirpa Leppälän Humanistin ajatuksia -runokirjoja ei ihmetyttänyt puoliksikaan niin paljon kuin se, että opuksen sisältämiä aivo- ja sielupieruja oli oikein kirjana julkaistu. Eikä minään omakustannenivaskana vaan ihan Liken – siis vakavastiotettavan kustantamon – painamana.

Tajusimme heti, että olimme törmänneet Suomen Paul Neil Milne Johnstoneen. Kirjoja jaettiin kaikille, jotka niitä suostuivat ottamaan. Ehtona oli, että niitä ei saanut palauttaa.

Leppälän runoja on sittemmin luettu Cosmicissa joka Pyyhepäivänä. Välillä tosin Sirpa-sikermä on jouduttu keskeyttämään yleisön voimakkaiden reaktioiden takia. Hänen runonsa ovat olleet Pyyhepäivinä ainoita, joiden kohdalla nauru on takertunut kurkkuun. Herkimmät ovat purskahtaneet itkuun. Tuohtuneet kansalaiset ovat vaatineet sanansaattajan – siis allekirjoittaneen – heittämistä lähimmän ilmalukon kautta tyhjiöön.

Ehkei Sirpa saavuttanut kokoelmallaan viittätoista minuuttia kuuluisuutta, mutta kuka tahansa hänen teoksiaan ääneen lukeva on vain kolmenkymmenen sekunnin päässä hengitysilman loppumisesta.


touko 16 2012

Pyyhepäivä Turussa 2006

Pangalaktinen runonlausuntatoimisto, toimitsija Lundgren

Sinä nimenomaisena torstaina kiitin jo matkalla Helsingin rautatieasemalle suurta profeettaamme Zarquonia, että pyyhe oli mukanani. Selkeänä alkanut Kansainvälinen pyyhepäivä päätti nimittäin äkkiä, että otollisempi tapa juhlistaa edesmennyttä scifi-humoristi Douglas Adamsia oli pudottaa taivas ihmiskunnan niskaan.

Olin matkalla Turkuun, sillä synnyinkaupungissani eräs populaarikulttuuriin erikoistunut kuppila oli aikeissa huomioida Kansainvälisen pyyhepäivän asiaankuuluvin menoin: Torstaina 25. toukokuuta Pangalaktisia kurlauspommeja sai alennuksella, jos asiakkaalla oli pyyhe mukanaan. Kaiuttimissa soi Se Ainoa Oikea versio Linnunradan käsikirjasta liftareille, eli Radioteatterin kuunnelma. Nettinurkkauksen koneella saattoi pelata legendaarista tekstiseikkailupeliversiota Adamsin avaruussaagasta.

Kun olin mennyt tohkeissani ehdottamaan kapakan omistajalle, että Pyyhepäivänä pitäisi ehdottomasti järjestää myös maailmankaikkeuden huonoimman runouden matinea, yllätyksekseni idea meni läpi. Ehtona oli, että minä lausuisin runot. Kunniantuntoni ei sallinut kieltäytymistä. Lisäksi minulle luvattiin rajaton piikki Pangalaktisia kurlauspommeja — jo reilusti ennen lausunnan alkamista.

Saapuessani paikan päälle havaitsin, ettei ihmisiä ollut kerääntynyt kuppilaan valtavia määriä. Mutta lähes kaikilla oli pyyhe mukanaan. He olivat siis Vihkiytyneitä. Runomatinean alkamisajankohtaa oli jo kyselty pariin otteeseen tiskiltä, vaikkei esitystä ollut mainostettu missään. Alieetteriradiosta en tiedä.

Runonivaska läiskäistiin käteeni. Teosten huonous sattui aivoon. Mukaan oli otettu eittämättä vain galaktisen mittaluokan lyriikkajätöksiä. Itseoikeutettujen maestrojen — Paul Neil Milne Johnstonen ja protesoidun vogoni Jeltzin — lisäksi mukaan oli kelpuutettu myös muita klassikoita, kuten Juice Leskistä, Matti Nykästä ja Maija Vilkkumaata. Uudemman polven yrittäjistä mainittakoon erikseen Tommi Sinervo sekä nimimerkit Morrissey87 ja Mirva.

Kiskaisin seitsemännen Pangalaktisen kurlauspommin ja aloitin urakan. Melko pian kiitin suurta profeettaamme Zarquonia jälleen siitä, että pyyhe oli mukanani. Hard Rock Hallelujah suomeksi (“Kivityöläiset — ylistäkää heitä!”) nosti hien pintaan niin itselläni kuin yleisölläkin. Morrissey87:n vuolas poljennottomuus puolestaan manasi lausujassa esiin primitiivisen halun läväyttää täysillä ketä tahansa satunnaista ohikulkijaa hiestä märällä pyyhkeellä.

Mutta kun pääsin näihin Paul Neil Milne Johnstonen säkeisiin asti, olin valmis kietomaan pyyhkeen päähäni ja kuvittelemaan, ettei maailma näe minua, jos minä en näe sitä:

Kuolleet joutsenet makasivat altaan seisovassa vedessä.
Ne makasivat. Ne mätänivät. Ne kääntyilivät
Ajoittain ympäri.
Lihanpalasia irtoili niistä
Aika ajoin.
Ja upposi altaan liejuun.
Ne myös haisivat melkoisesti.

Kivityöläisten ylistyksestä muotoutui illan hitti. Lähinnä siksi, että toistin runon ainakin kolmeen kertaan sen kummemmin tarkistamatta yleisön kiinnostusta asiaan. Jokunen kadotettu sielu hurrasi täysin arvokkuutensa menettäneenä aina kyseisen runon kuullessaan. Kuka tietää, ehkä paikalle oli eksynyt kivityömiehiä?

Ilta jatkui, tummui, kääntyi rullalle ja upposi kolmanteenkymmenenteen­seitsemänteen Pangalaktiseen kurlauspommiin. Löysin itseni bussista paluumatkalla Helsinkiin. Minulla oli kebab riisillä, mutta ei mitään millä syödä sitä. Paitsi tietysti kädet. Toimin näiden vihjeiden varassa.

Kiitin Zarquonia, että minulla oli pyyhe mukanani.