Sä katsot mua,
mä katson sua.
Tuijotamme toisiamme,
mutta toisiamme tunne emme.
Suhun tarttunut partakarva,
mustako? Kun se naamassani
ei harva.
Limakalvosi ei tunne sitä,
mutta sitä sinä et käsitä.
Silmäni oletko mun?
Sitä kummeksun.
Sä katsot mua,
mä katson sua.
Tuijotamme toisiamme,
mutta toisiamme tunne emme.
Suhun tarttunut partakarva,
mustako? Kun se naamassani
ei harva.
Limakalvosi ei tunne sitä,
mutta sitä sinä et käsitä.
Silmäni oletko mun?
Sitä kummeksun.
Istun lasi edessäni
mietin mennyttä huomista,
ja haaveilen eilisestä
tulevaisuudesta ilman
närhen munia.
Yht’äkkiä tajuntani
täyttää kiljaisu:
Tarzan!
Tarzanin huuto!
Tulevaisuuteni on nyt
eilinen. Ei Tarzania
ei huomista, vain
eilinen
On kaareva pintasi suloinen,
lujaa terästä!
Vaan sisimmiltäsi pehmeää
oot lämpöeristystä.
Sun kulmas asteen
kolmenkymmenen
on suorastaan hekumallinen
ja kun ilmestyt öisin
mun uniin
ruuvaan sut kiinni mun
kakluuniin.
Jos maailmassa ois
kahva,
laulaa Danny radiossa
munuaiset kivistäen.
istun paitsiossa,
kuin Nicholas Cage,
naisia karhupuvussa
hakaten,
ja mehiläisiä vi-
haten
Lisää! Mä hajalan.
Ahnaasti näin palajan.
Lisää, aina lisää, kala-Jan!
Lisää ahvenia, särkiä ja avaruusrauskuja!
Lisää, sinä surkea vätys!
Lisää loistavuutta paperille
tai alkaa lärpätys.
Tarvitsen lisää läskiä, mäskiä.
Tai alan sua käskiä
ja naamaan mäiskiä.
Kun katsot vieraita häiskiä
tekee mieleni päällesi mehua läiskiä.
Lisää, lisää, lisää vaan
Enemmän! Nopeampaa! Kovemmin! Paremmin!
Kuten robottiheebot aikoinaan totesivat, melkein.
Nekin halusivat lisää, lisää, lisää!
Mä kaipasin isää, isää, isää!
Ja keskiyön hetkellä hän huusi:
”Lisää, lisää, lisää!”
Hyvin kapinallisin äänenpainoin imiessään nisää.
Lisää, lisää, älä enää lisää
suolaa ruokaani, se ei hyvää tee.
Tukkeutuneet suonet ei pois mee.
Siis lisää olutta ja liuottimia!
Lisää tulkoon höttösarjiksia!
Paitsi ei mielellään doujinshia.
Hyi Yrjö, menit liian pitkälle.
Ei sitä enää meikäläiselle.
Ehkä sittenkin tämä tuo
heti mun luo
lisää lisää!
Lisää isää!
Lisää nisää!